Minttu Koskiaho hyppäsi voittoon Vaasassa

Seiväshyppääjä Minttu Koskiaho on taas kunnossa ja kilpailee innokkaasti. Koskiaholta jäivät selkävaivojen takia viime kesän kilpailukausi ja viime talven hallikausi väliin.

Karijoen Tapparan Koskiaho voitti Vaasassa nuorten Eliittikisojen päätösosakilpailussa 17-vuotiaiden tyttöjen seiväshypyn. Hän teki Vaasan-kisojen ainoan tuhannen pisteen tuloksen 370.  

Vaasassa Kaarlen kentällä urheiltiin ilkeästi pyörineissä tuulissa, eivätkä tulosluetteloissa olevat tuulilukemat kerro olosuhteista koko totuutta.  

-Olen tosi tyytyväinen, että pystyin hyppäämään hyvän tuloksen hankalissa olosuhteissa, Koskiaho sanoi.

Koskiaho ylitti 330, 340 ja 370 ensimmäisellä yrityksellä sekä 355 toisella yrityksellä. Hän ei yrittänyt 370:n jälkeen enää korkeammalta, vaan lopetti kilpailunsa siihen.

-Hypyt olivat teknisesti hyviä. Olen parantanut tekniikkaani paljon tällä kaudella. Hyppäsin tänään 400 senttiä pitkällä 150 paunan seipäällä, Koskiaho kertoi.

"Tärkeintä on, että saan hypätä terveenä"  

Isänsä Jukka Koskiahon ja äitinsä Tiina Koskiahon valmentama Minttu Koskiaho nauttii seiväshypystä täysin palkein, mutta aikoo nostattaa rimaa maltillisesti.

Hänen kauden päätavoitteensa ovat 17-vuotiaiden SM-kilpailut ja 17-vuotiaiden Ruotsi-maaottelu.

- Saan ennätyksistä tosi hyvän fiiliksen. Tärkeintä on kuitenkin se, että saan hypätä terveenä. Olisi mahtavaa ylittää neljä metriä jo tänä vuonna, mutta ehkä sen aika on vasta ensi vuonna, kertoi Wilma Murtoa suosikkinaan pitävä Minttu.

Minttu kilpaili seiväshypyssä ensimmäistä kertaa kahdeksan vuotta sitten kahdeksanvuotiaana. Hän sijoittui viikko sitten Kalevan kisoissa kahdeksanneksi ennätyksellään 385.

Myös Mintun isoveli Santtu Koskiaho ja pikkusisko Miisa Koskiaho ovat seiväshyppääjiä. Santtu hyppäsi Tampereella 19-vuotiaiden MM-kilpailuissa 510 ja Jyväskylän Kalevan kisoissa ennätyksellään 512 viidenneksi. Miisan, 14, ennätys on 355. Hän sijoittui Vaasassa neljänneksi tuloksella 330. 

-Hienoa, että meidän perheellä on yhteinen harrastus. Miisa on hyvä hyppääjä ja saattaa voittaa minut jo lähiaikoina, Minttu sanoi.   

Minttu aloittaa kohta Kristiinankaupungin lukiossa toisen vuotensa. Hän aikoo valmistua ylioppilaaksi vuonna 2021.

-Urheilu on ykkönen, mutta koulukin pitää hoitaa kunnolla, Minttu sanoi.

"MM-kisat jäivät väliin, mutta vielä on kovia kisoja" 

Laihian Lujan Antti Tuomela voitti 19-vuotiaiden miesten pituushypyn tuloksella 698. Hän hyppäsi tasaisen sarjan, sillä kaksi muuta mitattua hyppyä kantoivat 696 ja 695. Ennätys 733 sai kuitenkin olla rauhassa.

-Pituushyppy meni pahasti penkin alle pyörivässä tuulessa. Vikaa oli kuitenkin enemmän miehessä kuin tuulessa. Hypyt menivät läpi eivätkä lähteneet ylöspäin. Juoksu kyllä kulki hyvin, Tuomela kertoi.

Puolitoista tuntia myöhemmin Tuomela juoksi 200 metriä aikaan 22,34. Häntä kiritti kilpailun ulkopuolella ajan 22,23 juossut 26-vuotias Kaustisen Pohjan-Veikkojen Mikko Laaksonen. Tuomelan ennätys on 21,98. 

-Pituushypyn jälkeen palautumisaika jäi liian lyhyeksi, mutta oli kiva vetäistä kakkonen. Uskalsin lähteä tarpeeksi lujaa. En ihan saanut Laaksosen päänahkaa, Tuomela harmitteli.

Tuomela jäi ennätyksellään 733 vaivaiset kaksi senttiä Tampereella pidettyjen 19-vuotiaiden MM-kilpailujen tulosrajasta.

-Se harmittaa, mutta vielä on tänä kesänä kovia kisoja. Seuraavaksi on viikon päästä Laitilassa 19-vuotiaiden SM-kilpailut. Saa nähdä, minkälaiseen tikkiin pystyn itseni virittämään sinne. Loppukesän kisat näyttävät, onko kova harjoittelu vienyt kehityksen oikeaan suuntaan, Tuomela tuumaili.

Tyttöjen 17-vuotiaiden 800 metriä voitti vasta 13-vuotias Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Saana Lappalainen ajalla 2.15,52.  Vasa Idrottssälskapetin Madeleine Glasberg voitti 17-vuotiaiden tyttöjen 200 metriä ajalla 25,46.

Vasa IS:n Mathilda Kvist voitti 19-vuotiaiden naisten 400 metrin aitajuoksun ajalla 63,25. Kvist sijoittui Jyväskylän Kalevan kisojen 400 metrin aitajuoksussa kuudenneksi.  Porvoon Akilleksen Isac Wedenberg voitti 17-vuotiaiden poikien 400 metriä ajalla 51,90.

(Jyrki Repola.)

Tuhannen pisteen urheilijat Nuorten Eliittikisoissa 2018
6.6: Janakkala:
N19: Heleena Leveelahti, VirtU, kiekko, 51,88
M17: Juuso Peltola, JyväsKU, 110m aj., 14,35
M17: Topias Laine, HKV, keihäs, 71,96
20.6: Vantaa:
N19: Kiira Väänänen, VarpVi, moukari, 58,97
M17: Chibunna Ezeabasirim, HKV, 400m aj., 53,14
M17: Oskari Lahtinen, NoorNo, moukari, 70,06
N17: Lotta Mäkinen, JyväsKU, 200m ej., 6.45,14
N17: Pinja Kotinummi, LahdA, 2000m ej., 6.54,78
N17: Heljä-Viivi Unkila, TuUL, 2000m ej., 7.03,82
N17: Sara Killinen, LapVi, moukari, 69,15
N17: Julia Kivinen, KaustPV, moukari, 64,59
N17: Silja Kosonen, SomE, moukari, 61,97
N17: Minna Hollanti, GamlakIF, keihäs, 52,83

26.7. Vaasa

N17 Minttu Koskiaho KarjiTa, seiväs 370

VAASA 26.7.2018 Nuorten Eliittikisat 3/3

Kaikki tulokset http://live.tuloslista.com/3034

Parhaita tuloksia

M17 100m (-1,0 m/s): 1) Alexander Björkgren IFDrott 11,50.

M17 400m: 1) Isac Wedenberg BorgåAk 51,90.

M17 Seiväs: 1) Juho Alasaari LaihLu 441.

M17 5000m kävely: 1) Rasmus Lerstrand VasaIS 26.01,30.  

N17 200m (0,6 m/s): 1) Madeleine Glasberg VasaIS 25,46, 2) Minttu-Maaria Alanen VaasVa 25,81.

N17 800m: 1) Saana Lappalainen SeinäjSU 2.15,52, 2) Enni Katajalaakso KannU 2.16,24.

N17 3000m: 1) Veera Hakomäki SeinäjSU 10.34,60.

N17 100m aj (76,2 cm) (1,8 m/s): 1) Vilma Mäki AlavU 14,37, 2) Elli-Noora Puustinen KannU 15,10.

N17 Korkeus:1) Valentina Lemettinen SeinäjSU 162 ja Inka Mehtola RaahVe 162.

N17 Seiväs: 1) Minttu Koskiaho KarijTa 370, 2) Essi Melender VaasVa 350, 3) Emilia Tuomaala SalSa 330, 4) Miisa Koskiaho KarijTa 330.

N17 pituus: 1) Vilma Mäki AlavU 530.    

N17 Kuula (3 kg): 1) Annukka Saalismaa OulPy 14,72, 2) Linn Sund VasaIS 13,73.

N17 Keihäs (500 g): 1) Elin Källberg VasaIS 47,18, 2) Anni-Linnea Alanen VaasVa 46,63.

N17 3000m kävely: 1) Heta Veikkola LapVi 15.44,06.  

N19 400m aj: 1) Mathilda Kvist VasaIS 1.03,25, 2) Malva Nylund VasaIS 1.06,52.

N19 Korkeus: 1) Emma Nyman IFKraft 167.

N19 Seiväs: 1) Sofie Westerlund VasaIS 360, 2) Tuuli Kujala SeinäjSU 340.  

M19 100m (+0,3 m/s): 1) Niilo Mustalahti SeinäjSU 11,16.

M19 200m (+1,3 m/s): 1) Antti Tuomela LaihLu 22,34.

M19 Pituus: 1) Antti Tuomela LaihLu 698.

M19 Kuula (6 kg): 1) Ville Halonen PyhäsU 16,36.

M19 Kiekko (1,75 kg): 1) Aaro Leinonen RymSoi 48,79.